Raportti XCM:n SM-kisasta Taivassalosta 27.8.2016
Suomesta löytyy nykyään jo monia hienoja maastopyöräratoja, mutta jos mittariksi otetaan vaivannäön ja lajirakkauden
määrä, Taivassalon Greenracen reitti taitaa olla selkeähkö ykkönen. Pollin pihan ympäristöön on nimittäin rakennettu
niin hieno maastopyöräbaana, että vaikkei rölliajo varsinaisesti suosikkihommaa olisikaan, Greenracesta on silti vaikea
olla pitämättä. Tekemisen jälki näkyy 15 kilometrin mittaisella kierroksella melkein kaikkialla, ja lisäksi rataan on
teknisyydestä huolimatta saatu upotettua se kuuluisa flow, kunhan ajaja jaksaa olla pyöränsä päällä aktiivinen.
Greenrace onkin kaikin puolin tolkuttoman hienosti järjestetty tapahtuma, jossa todellakin on hienoa olla urheilijana
mukana. Ja tällä kaudella tämä rata sai arvoisensa kruunun, kun Taivassalossa taisteltiin maratonmatkojen (XCM)
siniristipaidoista.
Yleensä SM-kisa vetää suurinpiirtein kaikki ajajat paikalle, mutta tänä vuonna oli toisin. Sasu oli kisaamassa
ulkomailla, ja samaan aikaan useampikin kova kärkihemmo ajoi Saariselällä etappimaastokisaa. Ja kun tapahtuma meni
päällekkäin myös mastersien XCO-MM-kisojen kanssa, osallistujakato oli harmillisen suuri. Mutta ainakin terävin kärki
oli silti kivikova, ja hevosmiehet tarjosivatkin miesten eliten pienimpiä kertoimia kolmikolle Ojala-Pökälä-Pessi.
Naisissa Sinin kerroin hipoi ykköstä, mutta aikuisten miesten sarjoissa peli oli hankalampi. Samuli V (M40) ja Ari K
(M50) lähtivät hakemaan MM-mitaleita Italiasta, ja lisäksi M40-sarjasta puuttuivat ainakin hallitseva mestari Jani I,
pohjoisen miehet Ski ja Marko T sekä Samulin kanssa MM-jahtiin lähtenyt Panu. Vaikka porukkaa olikin harmillisen paljon
poissa, SM-arvoa se ei tunnetusti kuitenkaan himmennä, sillä mitalit ratkaistaan keskimäärin osallistujien kesken. :)
Greenracen rata on hieman yksinkertaistettuna seuraavanlainen: ensin ajetaan puoli kilsaa hiekkatietä, jonka jälkeen
tarjoillaan kahdeksan kilsaa jumpparölliä. Sitten loikoillaan nelisen kilsaa hiekkatiellä, ja lopuksi kierros vielä
kruunataan kolmen kilsan kivikkojuurakkojumpalla. Vaikka rata semitekninen onkin, ainoatakaan tosi vaikeaa paikkaa ei
löydy, vaan joka ikinen radan metri on tehty sujuvasti ajettavaksi. Ja tässä yhteydessä pitää korostaa sanaa "tehty",
sillä vaivaa on todellakin nähty. Reitti onkin melkoista rölliviihdettä niin kauan, kuin ajaja pysyy tuoreena. Mutta
sipata ei sovi, sillä Greenrace ei armahda väsynyttä taivaltajaa. Jos kaikki paukut on ammuttu, jo pelkästään viimeinen
kolmen kilsan polkuosuus tuntuu loputtoman pitkältä. SM-marassa ajettiin starttiluuppi + neljä täyttä kierrosta, ja
kun rata ei ihan rutikuivassa kunnossa ollut, ajattelin oman loppuaikani painuvan neljän tunnin tuntumaan.
Etukäteen ajateltuna M40-sarjan suosikki löytyi kaksikosta Jari H ja Tomi P, jotka lähtivätkin paukusta ihan reippaasti
liikkeelle. Kisa osui kuitenkin samalle päivälle Rauli-myrskyn kanssa, ja kun starttiluupin hiekkateillä oli paikoin
reipasta vastatuulta tarjolla, kenelläkään ei ollut intoa lähteä rynnimään. Onnistuin silti kadottamaan Jarin ja Tomin
selät luupin lopussa, mikä saattoi oman kisani kannalta olla lopulta ihan hyvä asia. Ensimmäiselle kierrokselle sain
kuitenkin hyvää seuraa, sillä pääsin ajamaan watti-ihme Iiro S:n seurassa. Oma olo ja jalka olivat hyviä, mutta Iiron meno oli silti aika kovaa.
Poluilla olin ajoittain vähän jojossa, ja erityisesti hiekkatiellä sain reippaasti ilmaisia sekunteja julmavauhtisessa
peesissä. Kierroksen loppua kohti oma ajoni alkoi kuitenkin maistua, ja fiilis olikin kohtuullisen korkealla. Mikäs oli
kurvaillessa näissä puitteissa!
Oma menoni oli sekä sujuvaa että jaksavaa, ja tämä tasainen kyyti kantoi läpi toisen ja kolmannen kierroksen. Jaksoin
olla aktiivinen koko ajan, ja ukko toimi muutenkin oman mittapuuni mukaan aika lailla moitteettomasti. Iiro tipahti
toisen kierroksen pitkällä polkuosuudella, ja jossain vaiheessa kolmatta kierrosta sain kiinni myös kaksi kovaa
lahtelaista, Petri S:n ja U23-mestari Eemil U:n. Eemilin kanssa on ollut tänä kesänä hienoa ajaa kisaa, ja tälläkin
kertaa mentiin jonkin aikaa kimpassa, mutta sitten nuorukainen tipahti. Oma menoni oli edelleen hyvää, mutta totuuden
nimissä taisin välillä olla pitkiäkin aikoja mukavuusalueen puolella. Oletin, että Jari ja Tomi ajavat kaukana edessä,
ja kun takaakaan ei ollut M40-uhkaa näköpiirissä, tyydyin nauttimaan radasta ja ajamaan rennon kovaa. Vaikka kello
alkoi näyttää jo kolmen tunnin ajoaikaa, olo oli edelleen hyvä, jaksava ja krampiton.
Kisa syttyi ihan uuteen roihuun, kun sain vihiä toisena ajaneen Tomin väsymisestä. Tässä vaiheessa oltiin jo viimeisen
kierroksen puolivälissä, enkä ensin ollut uskoa, että jotain saumoja hopeaan voisi vielä olla. Pystyin kuitenkin
kiristämään kyytiäni ihan selkeästi, ja erityisesti jumppapätkien meno taisi kasvaneen aktiivisuuden seurauksena
vauhdittua mukavasti. Mutta ennen kaikkea sain tosi hyvän iskun päälle! Ja kun hetken päästä Haran Pete oli
piiskaamassa naama punaisena ukkoa eteenpäin, nousin lähes lentoon. :) Viimeisen kierroksen pitkällä hiekkatiepätkällä
en vielä saanut Tomiin näköyhteyttä, mutta ennen viimeistä polkuosuutta kenttäkuuluttajakin ehti jo arvella, että
hopeasta saattaa syntyä vielä taistelu... Ja kuinka hieno siitä taistelusta tulikaan! Vaikka kello nakutti jo kolmen ja
puolen tunnin tuolla puolen, pystyin iskemään ilman ihmeempää väsymystä. Porukka kannusti ja Pete raivosi, mikä antoi
hurjasti lisää potkua! Noin kilsa ennen maalia sattui hieno tilanne, kun sain Tomiin katsekontaktin pellolle
rakennetulla pätkällä. Tarjoilin Tomille henkistä väkivaltaa "odota!"-huudolla ja yritin tuijottaa niin syvälle silmiin,
että mies katkeaa lopullisesti. :) Evoc-henki oli kuitenkin vahvaa, sillä Simo S ja Mikko K olivat Tomin tukena
pitämässä huolen siitä, ettei jalkapohjiaan myöten kramppailleen miehen vauhti putoa liian alas. Laitoin itse
vielä kaiken peliin viimeiselle lyhyelle metsäpätkälle, mutta matka loppui vähän kesken. Jari ajoi ykköseksi, Tomi
voitti vähintäänkin ansaitun hopean, ja itse tulin pronssille puolisen minuuttia Tomin takana.
Vaikka kisasta on tätä kirjoittaessani kulunut jo useampi päivä, olen silti edelleen ihan fiiliksissä. :) Se oli
kilvanajoa parhaimmillaan! Ja Tomi tosiaan ansaitsi hopeansa, sillä mies vietiin maalialueelta mönkijällä elpymään,
kun omat jalat eivät tahtoneet kantaa. Juuri tätä urheilu mielestäni on parhaimmillaan: rehellistä taistelua, jossa
kaikki laitetaan viimeistä watin osaa myöten peliin. Ja tässä katsannossa jopa se on lopulta epäoleellista, kuka
taistelun voittaa ja kuka häviää. Oleellista on vain se, että taistellaan ja laitetaan kaikki peliin. :) Kun kisan
jälkeen spekuloitiin taistelua kisakavereiden kanssa, solisluutaan paranteleva M40-tykki Marko S tiivisti
hopeataistelun melko tyhjentävästi: "Urheilu on ikuista!" Eipä sitä tuon paremmin voi sanoa.
Myös yleisen sarjan siniristipaitataistelu oli kiivas. Ennakkoon kovimmaksi oletettu kolmikko oli vahva, vaikka
takarengas pettikin Joonaksen heti kisan alussa. Perttu jäi hienoa tiimihenkeä osoittaen auttamaan rengashommissa,
mutta viitisen minuuttia sisurin laittaminen oli lopulta vienyt. Samaan aikaan Fantom ja Samuel P iskivät karkuun,
ja lähes kotiradallaan ajanut Fantom irtautui hiljalleen yksin kärkeen. Joonas ehti vielä saada Samuelin kiinni, mutta
kun kaikki tulitikut oli miehen omien sanojen mukaan poltettu jo loppuun, viimeinen kierros meni selviytymistaisteluksi.
Niinpä The Fantom ajoi ansaitusti siniristipaitaan, Suomen monipuolisin "maantiemies" Samuel ajoi hopealle, ja Joonas
nappasi pronssin. Naisissa Sini oli omaa luokkaansa, mutta hienosti ajoivat myös hopeaa voittanut Mari K ja pronssia
pokannut Heidi O.
Jos oli M40-sarjan hopeataistelu kiivas, niin vieläkin rajumpaa menoa nähtii M18-sarjan kultataistossa. Tiimikaveri
Jere ja vasta 14-vuotias (!!) Niko H ajoivat kimpassa lähdöstä maaliin eivätkä meinanneet millään saada toisistaan
selvää. Jos Pete kannusti naama punaisena allekirjoittanutta, niin oman poikansa piiskaamisessa kasvojen väri kääntyi
jo violetin puolelle. :) Viimeisellä kolmen kilsan polkupätkällä Jere onnistui repimään muutaman sekunnin eron, mutta
Niko ei antanut periksi, vaan yritti vielä viimeisellä kilsalla imeä kaulan kiinni. Jere pystyi kuitenkin pitämään
paikkansa ja juhli ensimmäistä Suomen mestaruuttaan! Ja hieno oli myös M50-taisto, jossa pitkän linjan kammenpyörittäjä
Jukka K pääsi tuulettelemaan ensimmäistä mestaruuttaan. Rauno K ajoi toiseksi ja Ari M kolmanneksi, joten Arin pronssin
myötä Koskin yhteislenkkiporukkaan napsahti mukavasti kolme XCM-SM-mitalia: yksi kulta ja kaksi pronssia.
Ensimmäisellä kierroksella Iiron seurassa.
Tässä mennään jo ensimmäisen kierroksen loppua, Iiro on juuri vetänyt neljän kilsan hiekkatiepätkän
neljänviiden keskarilla. :)
Keppejä ja nauhaa oli Pollin pihan pelloilla niin paljon, että radan rakentamiseen oli käytetty päivä
jos toinenkin. :) Tällaisissa puitteissa on hienoa ajaa kilpaa!
Tässä on jo Tomin takaa-ajo täysillä käynnissä!.
Kaikki pelissä kohti viimeistä kolmen kilsan polkuosuutta!.
Kisan loppu oli kyllä henkilökohtaisesti ajateltuna tolkuttoman hieno...
...vaikka matka vähän kesken loppuikin.
Tomin ja mestari-Jarin kanssa palkintojenjaossa.
XCM-SM Greenracen tulokset löytyvät täältä pyöräilytulokset-linkin takaa.