Raportti Medilaser-viikonlopun xco-sm-kisasta Valkeakosken Korkeakankaalta 23.7.2017

Hiihtopyhättönä mainetta niittäneestä Valkeakosken Korkeakankaasta on viime vuosien aikana tullut myös jossain määrin merkittävä kesäurheilukeskus. Paikalliset maastopyöräaktiivit ovat nyt jo jokusen vuoden ajan rakentaneet Korkeakankaalle xco-rataa, josta on yritetty tehdä sekä nykyaikainen että kansainväliset mitat täyttävä. Ja kun kuluneen vuoden aikana Kordelle on rakennettu myös ilmeisen hieno frisbeegolfrata, enää ei tarvitse yksin ylämäkivetojakaan tehdä, kun paikalla on käytännössä aina väkeä. Ja mikä hienointa, maanmainio kahvila Korkkis on auki myös kesäisin. Koskilaisen maastopyöräilyn kannalta vuodesta 2017 tuli siinä mielessä erityinen, että seuramme ProMTB sai tänä kesänä järjestettäväkseen sekä XCE:n että XCO:n suomenmestaruuskisat Korkeakankaalle. XCE (cross country eliminator), eli luonteeltaan vahvasti sprinttihiihtoa vastaava tykittely, järjestettiin lauantaina, ja maastopyöräilyn olympialajin (XCO, cross country olympic) vuoro oli sunnuntaina. Itse pysyin lauantaina katsomon puolella todistamassa kilowattien jylläystä, kun Noora Kanerva voitti naisten ja Samuel Halme miesten XCE-mestaruuden. Mutta sunnuntaina olin tietenkin viivalla ja mitalijahdissa aikuisten miesten yhteisstartissa, jossa mitaleista taistelivat luokat M30-M60.

Ikämiesstartissakin ajettiin tällä kertaa lähes yleisen sarjan kärkivauhtia, sillä uci-pisteitä vältellyt lajilegenda ja viimeisen päälle herrasmies, Henri O, osallistui M30-sarjaan. Henkkaa on jo muutamana vuonna yritetty houkutella Korden xco-kisaan mukaan, ja nyt kuvio saatiin onneksi onnistumaan. Itse ajoin tietenkin nelikymppisissä, jossa ylivoimainen ykköstykki on vuodesta toiseen Samuli V. Tällä kertaa Samuli osallistui kuitenkin yleiseen sarjaan, ja samalla M40-taisto heitti tietenkin kuperkeikkaa. Ennakkoon selkeästi kovimmaksi M40-ajajaksi nousi nyt Jari H, mutta Jarin takana olikin sitten tasaisempaa. Muita mitalikandidaatteja olivat ainakin ikikova Panu V, hurjasti vauhtiaan täksi kaudeksi nostanut rallitykki Jani P, tiimipäällikkö Timppa M ja pitkän linjan maastomies Jaska M. Ja jos kaikki sattuisi natsaamaan, myös allekirjoittaneella saattaisi olla saumat laittaa lusikkaa mitalisoppaan. Harmillisen paljon kovia hemmoja kuitenkin myös puuttui. Mutta mitalit ratkaistaan aina niiden kesken, jotka sm-kisaan osallistuvat, joten siinä mielessä spekuloinneille ei jää sijaa.

Ikämiesstartti lähti odotetusti liikkeelle Evoc-komennossa. Fantom, Antti K ja Mikko K värjäsivät ajajien eturintaman vaaleanpunaiseksi ja katosivat hiljalleen horisonttiin heti ensimmäisessä nousussa. Pienen välimatkan päässä seurasivat Heikki N (M30), Jari H ja Iiro S (M30), jonka takarenkaassa yritin pysyä tiukasti kiinni. Sykkeeni hakkasi hurjissa lukemissa koko alkunousun ajan, mutta ylivoimaisen tukalalta ei kuitenkaan tuntunut. Ja kun sitten päästiin ensimmäisen kerran DH1:een, erot olivat vielä varsin pieniä. Erot pienenivät entisestään, kun Jarille tuli ohjelmaa laskun kalliomontussa. Liian helposti polkimesta irronnut klossi haittasi Jarin menoa teknisissä paikoissa, ja niinpä kisakeskukseen ja eturinteen serpentiiniin tultiinkin neljän hemmon nipussa. Kyösti (M50-kärki) seurasi vähän matkan päässä, mutta Panuun eroa oli tullut jo yllättävän paljon. Ensimmäisen kierroksen jälkimmäinen puolikas ei asetelmia oleellisesti muuttanut, vaikka Jarin vauhdissa tulipunaisella olinkin. Loppulaskussa sain kuitenkin eroa jonkin verran kiinni, ja toiselle kierrokselle pääsinkin vain neljä sekuntia Jarin perässä. Myös Iiro (M30), Heikki (M30) ja Köpi (M50) olivat samassa ryhmässä.

Toisen kierroksen alkunousussa alkoi näyttää siltä, että Jarin vauhti on itselleni liikaa. Iiro ja Jari karkasivat hiljalleen, ja vaikka DH1:ssä sainkin taas vähän eroa kiinni, tulipunaisella joka tapauksessa mentiin. Ja se ei ole hyvä se, kun kisa oli kuitenkin vielä alkupuolellaan. Kyösti ajoi helpon näköisesti mukanani, mutta Heikki oli nyt vähän jäänyt. Ja kun stadionin serpentiinissä näin eron Panuun, sitä oli jo aika paljon. Toisen kierroksen loppu oli kuitenkin itselleni vaikea. Jari oli harmillisen lähellä edessä, mutta oloni oli niin totaalisen tukala, ettei minkäänlaisia saumoja vauhdinlisäykseen tuntunut olevan. Onneksi Kyösti tarjosi vetoapua, muuten olisi allekirjoittaneen selkäranka katkennut jo useampaankin palaseen, kun takaa ei uhkaa näyttänyt ainakaan ihan läheltä tulevan. Toisen kierroksen loppunousun pystyin taistelemaan Köpin imussa happojen jyskyttäessä ohimoita myöten, mutta DH2:ssa pääsin onneksi taas aika helpolla. Kun kierros vaihtui kolmanneksi, eroa Jariin oli kuitenkin kertynyt jo 17 sekuntia.

Kolmannen kierroksen alkunousussa Kyöstin peesi nousi arvoon arvaamattomaan. Vauhti oli oikein hyvää, eikä Jari varmaankaan saanut kiskottua lisää eroa, mutta jotenkin siinä sheriffin imussa oli vaan hyvä ajaa. Kovilla toki olin edelleen, mutta olon pahin tukaluus kuitenkin helpottui oleellisesti, ja pystyin taas tekemään jotain muutakin kuin vain kärsimään. :) Kyösti veti vahvasti mäen päälle asti, ja DH1:ssä odottikin sitten yllätys, kun Jarilla oli taas ongelmaa polkimensa kanssa. Saimme Jarin kiinni, ja puubermin jälkeen mies hyppäsi hetkeksi jopa satulasta tsekkaamaan vauriot, mutta matka jatkui kuitenkin samantien. Yhtäkkiä olimme kuitenkin taas samaa porukkaa, joten M40-kisa alkoi ikäänkuin uudelleen. Kolmen hengen ryhmämme pysyi koossa suolaskun loppuun asti, mutta sitä seuranneessa latupohjanousussa Jari kiristi vauhtia. Itse en pystynyt siihen vastaamaan, eikä Köpilläkään tuntunut olevan intoa lähteä rynnimään. Jari karkasi parinkymmenen metrin päähän mutta näkyi edessämme koko loppunousun ajan, joten kovin suureksi ero ei ehtinyt kasvaa. Ja DH2:ssa taisin onnistua kuromaan taas jokusen sekunnin, joten neljäs, ja samalla viimeinen, kierros alkoi herkullisissa asetelmissa. Jari johti M40-taistoa kuuden sekunnin erolla allekirjoittaneeseen ja M50-kärki Kyöstiin.

Viimeisen kierroksen alun latupohjaosuuden nautiskelin taas sheriffin peesistä. Mutta kun nousu alkoi, sain hapoiltani ajateltua sen verran, että nyt alkaisi olla aika iskeä, jos tämän kisan aikana vielä aikoo ehtiä. Niinpä löinkin sitten aika lailla kaiken peliin. Köpin kannustussanojen saattelemana aloin hiljalleen saavuttaa Jaria, mikä antoi tietenkin lisää virtaa. Mäen päällä olin ehkä noin 10 metrin päässä, mutta joka tapauksessa liian kaukana sen kannalta, että olisi ollut saumat päästä ensimmäisenä DH1:een. Sain kuitenkin Jarin alamäessä kiinni, ja stadionin nousut olikin hienoa ajaa kimpassa, kun mylvivissä kannustusjoukoissa oli paljon tuttuja mukana. Matka jatkui tiiviisti yhdessä aina suolaskun loppuun asti, jota seuranneessa latupohjanousussa Jari laittoi kaasun pohjaan. Vastasin tietenkin kaikilla niillä voimanrippeillä, joita pulkannaruistani vielä löytyi, ja onnistuin kuin onnistuinkin pysymään mestarin takarenkaassa kiinni. Ja kun loppunousua edeltävällä pätkällä Jari valitsi dropin sijaan B-linjan, pääsin dropin kautta loppunousuun meistä ensimmäisenä. Pelin henki oli mielestäni nyt varsin selvä. Se, joka ehtisi ensimmäisenä Korkeakankaan huipulle ja edelleen DH2:een, olisi erittäin vahvoilla M40-mestariksi. Yritin ajaa Nove Meston kivikkonousua vauhdikkaasti ja edes jossain määrin rennosti, mutta tolkuttoman kovilla kuitenkin olin. Nousu jatkui edelleen, ja kun tultiin loppujyrkälle, olin yhä edellä. Mutta kuten arvata saattoi, Jari avasi pellit loppujyrkällä ja nousi vastustamattomasti ohitseni. Lopulta olin varsin selkeästi heikompi, sillä Korden huipulla eroa oli jo kymmenisen metriä.

En ollut kuitenkaan antanut vielä periksi. Vaikka laskut ovat yleensä kaikkea muuta kuin vahvuuteni, kotiradan alamäissä voin jopa sanoa viihtyväni. Niinpä sainkin kurottua eron umpeen DH2:n loppuun mennessä, ja kohti stadionia laskettiinkin taas peräkanaa. Kaikki oli tietenkin pelissä ja vauhtia Stravan mukaan yli 50 km/h, mutta aika helppoa oli silti siinä imussa ajella. Käytännössä ohitussaumoja ei kuitenkaan ennen loppusuoraa tullut, sillä Jari piti konkarin ottein sisäkurvit tukossa stadionin mutkissa. Ja kun se harmillisen lyhyt loppusuora sitten aukesi, iskin kampeen kaikki mahdolliset watit, mutta rinnalle en enää onnistunut nousemaan. Jari vei odotetusti M40-mestaruuden, ja itse jäin sekunnin turvin hopealle. Panu pokkasi pronssin nelisen minuuttia takanamme.

Takana oli yksi hienoimmista kisoista, mitä olen koskaan onnistunut ajamaan. En rehellisesti sanottuna ollut tippaakaan harmissani kullan karkaamisesta, vaan päinvastoin olin innoissani siitä, että pystyin lopulta haastamaan Jarin aina loppukiriin asti. Totuus kuitenkin on, että selkeästi vahvempi ajaja lopulta voitti. Jos olisin pystynyt vastaamaan Jarin iskuun viimeisen kierroksen loppunousun loppujyrkällä, olisin ehkä ansainnut mestaruuden, mutta nyt kulta meni täysin oikeaan osoitteeseen. Onneksi poljinongelma ei lopulta pilannut mestarin kisaa, vaikka se sitä merkittävästi haittasikin. Urheilu tarjoaa parhaimmillaan elämyksiä, ja niin pääsi todellakin tällä kertaa itselleni käymään. Oli tolkuttoman hienoa taistella kotiradalla sm-mitaleista, kun ajo kulki, ja kun tuttuja oli paikalla runsain määrin huutamassa ukkoon vauhtia! Alkukausi on ollut kulun puolesta ailahteleva ja vaikea, mutta vauhti löytyi nyt h-hetkellä, mistä kertoo sekin, että hävisin M30-pronssia voittaneelle Antti K:lle vain puolitoista minuuttia. Antilla ei ehkä ollut ihan paras päivänsä, mutta kivikova mittari mies kuitenkin aina on. :)

Ikämiesstartin jälkeen oli vuorossa päivän kovin lähtö, kun yleisen sarjan miehet taistelivat siniristipaidasta. Hallitseva mestari Sakke L joutui tällä kertaa luopumaan paidastaan, kun kisasta tuli jo varsin varhaisessa vaiheessa Sasu H:n ja Jukka V:n välinen kaksinkamppailu. Sasu käänsi taiston lopulta edukseen, ja pronssia pokkasi hiihdon 50 km:n hallitseva suomenmestari Kusti K. Ja jottei totuus unohtuisi, valtakunnan kovin M40-hemmo on edelleen ylivoimaiseen tyyliin Samuli V, joka pokkasi yleisen sarjan neljännen sijan Kustin takana. Meininki oli muutenkin mainio, ja porukka tuntui tykkäävän radasta, jonka rakentamiseen erityisesti Petri H ja Jari M ovat käyttäneet vuorokauden jos toisenkin. Ja on siinä muutama muukin ollut auttamassa. :) Ehkä suurin kehu rataa kohtaan tuli kuitenkin Fantomilta, kun olin juuri ennen starttia kuulevinani herran suusta sanaparin "aika haastava". :)

Jos oli hienoa seurata naisten ja miesten yleisen sarjan mestaruustaistelua, niin vähintään yhtä hienoa oli seurata nuorten rynnistystä. Vielä kaksi vuotta sitten olin yleensä Haran Jereä nopeampi, ja vielä viime vuonnakin oltiin ainakin tasaväkisiä. Viime talvena Jere kuitenkin jyräsi allekirjoittaneen ohi, eikä itselläni ole enää minkäänlaista saumaa erittäin kovalla suorituksella M18-mestaruuteen ajanutta Jereä vastaan. Äärimmäisen hienoa on ollut seurata sekä nuoren miehen kehittymistä että sitä maltillista ja järjestelmällistä työtä, jota he ovat isänsä Peten kanssa jo vuosia tehneet. Ja nämä samat sanat pätevät myös M16-mestariksi ja M18-hopealle ajaneeseen Niko Heikkilään, joka vasta 15-vuotiaana hätyyttelee jo yleisen sarjan top10-vauhtia. Ja kun puhutaan allekirjoittaneen tällä kaudella jyränneistä nuorista miehistä, U23-mestaria Eemil U:ta ei voi tietenkään sivuuttaa. Eemilin kanssa otettiin hyviä matseja vielä viime kaudella, mutta tänä vuonna herran kyyti on ollut niin kylmää, ettei itselläni yksinkertaisesti ole siihen enää mitään jakoa. Ja nuorista hemmoista täytyy mainita vielä M14-hopeaa voittanut koskilainen Aksel R, jota maastopyöräilykärpänen puri vasta pari vuotta sitten, mutta joka on huimaa vauhtia kehittynyt kohti ikäluokkansa Suomen kärkeä. Eipä kulu enää kauaakaan, kun myös Aksel näyttää allekirjoittaneelle takarengastaan. Ja se on hienoa se, kunhan tämä tapahtuu oman vauhtini oleellisesti hiipumatta. :)

En osaa sanoa, onko suomalaisen XCO:n kärki tällä hetkellä terävämpi kuin 10 vuotta sitten... Eli onko Sasun absoluuttinen taso kovempi, kuin mitä se on Jukalla parhaimmillaan ollut? Todennäköisesti aika lailla samoissa mennään. Mutta se lienee selvää, että eri ikäluokkien taso on roimasti leveämpi ja myös terävämpi kuin 10 vuotta sitten. M18- ja U23-sarjassa ajetaan tätä nykyä yleisen sarjan top10-vauhtia, ja niin tehdään myös M30- ja M40-luokissakin. Eikä tästä vauhdista kauas jää M50-luokkakaan, jota sheriffi ja kunkku itseoikeuteusti hallitsevat. Taitaa olla niin, että suomalaiselle maastopyöräilylle kuuluu tällä hetkellä aika hyvää.


Ikämieslähtö ensimmäisen kierroksen alkunousun ensimetreillä. Antti K ja Mikko K vetävät joukkoa. kuva: Tarja Kivirinta


Tässä kurvataan ensimmäisen kierroksen loppulaskuun. Heikki N vetää ja Köpi peesaa. kuva: Tarja Kivirinta


DH1:n alussa noustiin ilmaan. kuva: calahan.kuvat.fi


DH2:n vauhtia M40-mestaruuden voittaneen Jari H:n peesissä. kuva: Tarja Kivirinta

Medilaser-viikonlopun XCO-kisan tulokset löytyvät väliaikoineen täältä.

25.7.2017 /AK